Kauden 2018 peruskurssin oppilas ja soon-to-be-purjelentäjä Timo Vehkaoja kirjoittaa ensimmäisestä purjelentokesästään.
————————————————————-
Pikkupojasta asti minua ovat kiehtoneet lentokoneet ja lentäminen aina avaruuslentoihin asti. Jo ala-asteella todettu punavihersokeus kuitenkin oli painanut haaveet ammattilentäjän urasta taka-alalle jo aikaisessa vaiheessa, ja ajatus lentämisestä harrastuksena kaatui korkeisiin kustannuksiin, tai ehkäpä oikeastaan jo puheisiin lentämisen kalleudesta. Tämä ei kuitenkaan vähentänyt mielenkiintoa lentokoneita kohtaan. Purjelentokin kävi jossain vaiheessa mielessä, mutta elämän hakiessa uomiaan ajatus kokeilemisesta jäi.
Kesä 2018 kuitenkin muutti kaiken. Pitkän haaveilun jälkeen tyttöystäväni osti minulle yllätyksenä Oulun Ilmailukerhon purjelennon esittelykurssin syntymäpäivälahjaksi. Toukokuun lopussa pääsin Ahmosuolla ensimmäistä kertaa purjelentokoneen kyytiin, kun Asikkalan Janne esitteli minulle purjelentämisen parhaat puolet. Puoli tuntia taivaalla riitti, ja kentältä lähtiessä kasvoi purjelentoa kohtaan sama pikkupojan into, joka oli alkanut jo reilut pari vuosikymmentä sitten. Se kuuluisa ilmailukärpänen puraisi – ja lujaa.
Ilmoittauduin tutustumiskurssille viikon mietiskelyn ja lajiin tutustumisen jälkeen. Matkalentokertomukset ja videot saivat täydellisesti koukkuun. Kesäkuun alussa lennettiin tutustumiskurssin ensimmäiset lennot Pudasjärvellä, ja lentämisen opettelu alkoi toden teolla. Uutta asiaa ja uskomattomia kokemuksia riitti paljon pitkin kesää. Lentämisen lisäksi kokeeneemmat lentäjät kertoivat kokemuksistaan ja antoivat arvokkaita vinkkejä, ja lentopäivien välillä opiskelin sääoppia ja lueskelin Purjelentotaito-nimistä oppikirjaa.
Lensin kesän aikana neljän opettajan kanssa, ja jokainen näistä, Vesa, Ville, Heikki ja Mikko olivat erittäin hyviä opettajia. Jokaiselta tuli erilaisia näkemyksiä ja vinkkejä lentämiseen, ja uutta asiaa tuli joka lennolla, aina kauden viimeiseen 17 minuuttia pitkään pyrähdykseen asti. Vaikka jokainen lento oli täynnä asiaa, jäi lentokesästä päällimäisenä muistoihin se rauha mikä taivaalla on, ja se tunne kun kääntää koneen jyrkkään kaartoon termiikissä ja kuulee variometrin piipittävän kiivaasti hyvän noston merkiksi. Sitä jää talven aikana varmasti ikävä.
Kun syyskuussa päätin ensimmäisen purjelentokauteni, oli takana 15 lentoa ja lähes kahdeksan tuntia ilmassa.
Talven aikana tavoitteena on suorittaa purjelennon teoriat ja lentäminen jatkuu peruskurssin merkeissä keväällä heti kelien salliessa. Ville sen sanoi, kun kauden viimeisen lennon jälkeen työnnettiin DG-500:aa halliin: ”Sitten keväällä kun alotellaan Ahmosuolla niin otetaan se kuus lentoa päivässä”. Ensi kesän aikana olisi siis tarkoitus suorittaa purjelentäjän lupakirja ja lentää ensimmäiset matkalennot, tästä sitten lisää kun ensimmäiset yksinlennot on lennetty!
Lauantaina 16.6.2018 lensin OLC:hen yli 500:n pisteen (noin 500km) lennon. Tavoitteena oli saada myös mahdollisimman hyvät pisteet OLC speedissa ja Leaguessa. Päätin siis lentää kelin mukaan pilvijonoja hyväksi käyttäen. Aamulla tietysti vettä Pegasen siipiin mukaan.
Hinauksen irroituksen jälkeen en meinannut millään päästä ylös. Meni varmaan 30 minuuttia, jotta pääsin ylös. Pilvijonot kuitenkin kehittyivät älyttömän hyväksi, lähdin myötätuuleen koillisen suuntaan kohti syötettä. Sain työntää yhtä liukua koko ajan. Jatkoin suoraa lentoa syötteeltä, en jäänyt kokeilemaan toimivatko nostot nyt paremmin kuin hinauksen jälkeen. Lentokorkeudet olivat 1700 metrin ja 2100 metrin välillä. Jatkoin syötteeltä eteenpäin, huomasin että onhan täälläkin kyliä, joissa hyviä maastolaskupaikoja, tosin ne ovat vähän kauempana, eli tarvii olla korkeaa keliä, että täällä voi käydä. Lopulta lähellä kuusamon TMA rajaa käännyin jonossa takaisin, en jäänyt kuitenkaan kaartamaan ja jatkoin samaa jonoa nyt kohti lounasta. Jono tomi edelleen yhtä hyvin, nyt tosin oli vastatuulta, pääsin tässä pilvijonossa lopulta kentän länsipuolelle ennen kuin päätin ottaa ensimmäisen termiikin, SIIS ENSIMMÄISEN! Olin kuitenkin liitänyt 153,5 km yhdellä liu’ulla hinauksen jälkeen. Korkeutta oli tässä vaiheessa 1600 metriä, mutta en halunnut tässä vaiheessa mennä alemmas, joten jäin kelaamaan korkeudet tässä 2.1 metrin keskinostossa.
Kuluneen tunnin aikana ei ole tarvinnut kaartaa kertaakaan
Tästä jatkoin ihan Oulun TMA rajaan kiinni asti, josta käännyin tietty samaan pilvijonoon kohti Kuusamon TMA:ta. “Tässä vaiheessa päätin, että enköhän mennä takaisin sinne asti. Jono toimi taas todella hyvin, lennon toiseen termiikkiin kaarroin vasta kentän itäpuolella, korkeuden ollessa 1500 metriä, mutta nyt löytyikin nosto joka vei 3.9m/s ylös (siis keskinosto!), edellinen liuku kesti 101.7km, noh oli sekin kesän toiseksi pisin tähän mennessä 🙂 Lentäminen tuntui tässä vaiheessa tietty tosi mukavalta, kun eihän huonoihin termiikkeihin tarvitse jäädä, ottaa vain 100 km:n välitä sen parhaimman.
Jatkoin siis pilvijonoa pitkin kohti Kuusamon TMA rajaa. Matka sujui myötätuulessa tosi mukavasti. Huomaamatta syöte oli jo kaukana takana, kunnes loggeri näytti kentälle matkaa takaisin jotain yli 80km. Päätin kääntää takaisin, mutta eihän se pilvijono ollutkaan enää pilvijono. Noh alla on maastolasku paikkoja ei mitään hätää. Päätin ottaa maksimi korkeudet mitä sain, tässä vaiheessa keli oli noussut ja pääsin jo 2500 metriin.
Päätin lähteä liukuun vastatuuleen kohti kenttää. Ajattelin korkeuden riittävän syötteen länsipuolella oleville hyville pelloille 😀 Tuuli oli kuitenkin koventunut ja huomasin puolessa välissä, ettei kone taida liitää tuon tunturin yli 😀 Tässä vaiheessa alkoi mietityttämään, takana idässä oli hyviä peltoja, ja edessä oleviin mitkä tiesin hyviksi maastolasku paikoiksi, ei taida korkeus riittää. Noh keli ei onneksi ollut sammumassa, päätin että tässä vaiheessa ä noston, sillä syötteellä näytti olevan parikin hyvää cumulus pilveä, ja tiesin että siinä on joku huonompi pelto maastolasku paikaksi, jota siis ei todennäköisesti tarvitse oikeasti käyttää hyväksi. Noh syötteellä korkeus oli huvennut laskevien ja vastatuulen johdosta jo 1400 metriin, kunnes löytyi hyvä nosto. Tämä vei 4.7m/s keksinostona 2600 metriin, variometri oli tosiaan välillä koko kierroksen 5:ssa 🙂
Syötteen rinteet näyttävät “pelloilta” yli 2km korkeudesta.
Lentäminen tuntui taas mukavalta, vaikka vastatuulta oli, kenttä alkoi näkyä, siellä suunnassa ei enään ollut oikein hyvännäköistä keliä, joten päätin suunnata kentän eteläpuolelle. Tuuli oli tosiaan yltynyt tämä liuku ei ollut kuin 40 km ja korkeutta oli mennyt matkalla 1300 metriä. Noh noston jälkeen jatkoin kohti etelää, tavoitteena että kun palaan kentälle, tulee OLC:hen se 500km täyteen. Jäin nyt kaartaan termiikkiin vähän tiheämmin, jottei tarvitse enään mennä turhan mataliin ja pääsisin helposti kentälle.
Oudie näytti ettei matkaa tule tarpeeksi, tavoitteena kuitenkin se 500km. Jouduin jatkamaan kohti etelää, kentän suunnassa ei ollut enään keliä, tiesin kuitenkin, että kun seuraavassa nostossa pääsen vain ylös, niin pääsen myös kentälle ja tavoite täyttyy. Viimeinen nosto olikin vaikea löytää, korkeutta oli 1500 metriä, pilvi ylhäällä, mutta missä se nosto menee, kun cumulukseen on matkaa ylöspäin noin kilometrin verran, tuulisessa kelissä (37 km/h) nosto on välillä vaikea löytää, lopulta se löytyi tuulen puolelta huomattavasti pilven vierestä, joka tietty vei sinne pilven alle.
Ylös päästyä, loppuliuku olikin helppo 58 km keskinopeudella 150km/h, 37 km/h sivutuulessa. Kentällä noin 500 km matkaa tehtynä, kokonaislentoaika reilu 6 tuntia. OLC:hen keskinopeus 94,6 km/h, OLC speediin/leagueen 103.82km/h. Jälkimmäinen siis lennon parhaalta 2.5h ajalta, jossa lähdön ja maalin korkeusero saa olla max 1000 metriä.
Sunnuntaina ennusteet vaikuttivat, että keli tulee olemaan yhtä hyvää kuin edellisenä päivänä. Mulla oikeasti teki mieli lentää, joku ihan poskettoman pitkä lento, käydä vaikka Sodankylässä pohjoisessa, sillä olin talven aikana selvittäny maastolasku paikat kemijärven ja sodankylän välillä, jotta sielläkin voi hyvänä päivänä käydä. Tai vaihtoehtoisesti etelässä Halsualla, miksei jopa Menkijärvellä asti.
Tässä alkoi kuitenkin painaa maanantain työpäivä vastaan. Koneessa ei ole sitä kotiinpaluu moottoria, niin mitä jos joudun keskeyttämään lennon vaikka Sodankylän kentälle, niin minullahan tulee oikeasti vaikeuksia ehtiä maanantaiaamuksi Ouluun töihin, vaikka jättäisin koneen sinne. Ja enhän minä Pegasea sinne voi jättää, jotta Juha pääsee vuorollaan lentämään, joten maanantai päivä olisi mennyt hakureissussa.
Päätin sitten lentää vain 300 km:n tehtävän. Kemijärvelle ja takaisin. Taas vettä siipiin ja menoksi. Tällä kertaa hinauksesta onnistuin jäämään paremmin nostoon, pääsin heti ylös asti. Päivästä oli tulossa hyvä, niin lensin Taipaleenharjuun kokeileen toisen noston, ja sieltä vasta lähteä kohti Kemijärveä. Tässä ei tarvinnutkaan pyörähtää kuin 2 kierrosta.
Tällä kertaa en voinutkaan käyttää pilvijonoja samanlain hyväksi kun eilen, koska olin päättänyt käydä kemijärvellä kääntämässä. Kelin korkeus oli lähdössä 1850m. Ensimmäinen liuku kohti Kemijärveä oli vain 25 km, kun jouduin heti vaihtamaan jonosta toiseen. Korkeutta oli jäljellä 1200 metriä, kunnes jäin jo kaartamaan termiikkiin. Nosto oli ihan hyvä, vei 3.1m/s ylös keskinostona.
Matka Kemijärvelle sujui lopulta mukavasti, olihan tässä myös myötätuulta noin 15km/h, korkeus oli matalimmillaan 1500 metriä. Maastolaskupaikat edellisten kesien lennoilta olivat tuttuja, joten lentäminen tuntui todella helpolta. Nostot olivat ihan hyviä, joskus jouduin ottamaan heikommassa korkeudet, kun piti lentää pienten aukkojen yli ja vaihtamaan pilvijonoa.
Simojärvi
Kemijoki
Kemijärvellä keli oli parempaa kuin Pudasjärvellä, niin kuin yleensä aina on ollut kun siellä on käynyt. Myös päivän paras nosto löytyi Kemijärveltä 4.6m/s Keli oli noussut tässä vaiheessa jo 2300 metrin korkeuteen. Tässä vaiheessa totesin, että keskinopeus tosiaan jää heikommaksi kuin edellisenä päivänä, kun jonoja ei ole päässyt käyttämään niin paljoa hyväksi. Keliä olisi muuten ollut ainakin Sodankylään asti, Kemijärveltä näkee mukavasti Pyhä-Luosto tunturien alueen.
Paluumatka sujui yhtä hyvin, vastatuuli ei haitannut mitään, edellisenä päivänä se oli kovempi. Olin jo aamulla päättänyt että tänään en jää lentämään tehtävän jälkeen “löttöstä” vaan tulen loppu liu’ulla kentälle laskukierrokseen asti. Kentälle oli 105 km, jäljellä kun pääsin nostossa ylös. Mietin että jokohan tästä liitää kentälle asti. Lähdin varovasti liukumaan, mutta laskin pysyi reilusti miinuksella.
Matkaa kentälle oli vielä 75 kun löytyi taas hyvä nosto, mihin kannatti jäädä kaartamaan, tässä ylös. Laskin näytti 2.5m/s mc ready asetuksella kentälle jotain -1000 metriä. Vastatuulta oli noin 15 km/h. Nyt päätin lähteä loppu liu’ulle. Lähdin varovasti, ettei mene turhaa korkeutta, sillä liu’ussa pitää saada kerättyä toi ylimääräinen 1000 metriä plussaa. Päätin että ennen viimeisiä hyviä maastolasku paikkoja laskimen on oltava reilusti plussalla.
50 km liu’un jälkeen, kun kentälle oli matkaa enään 25 km. Olin liu’un aikana onnistunut käyttämään kaikki pienet ja isommat nostot hyväksi ja laskin oli vihdoin reilusti plussalla, ja loppumatkan pääsin lentämään kentälle reilummalla vauhdilla. Pudasjärvellä ei ihan kentän vieressä ole välttämättä hyviä maastolasku paikkoja, joten kun ollaan lähellä kenttä, korkeutta tulee olla riittävästi laskevien varalle, ennen kuin jättää viimeisen hyvän maastolasku paikan taakseen.
Lennon jälkeen, logi OLC:hen, akku laturiin, koneen pesu, syömään, siivoamaan vaunu, koneeseen peitteet, akku pois laturista ja kohti Oulua ajoissa. Jaksaa maanantaina reippaasti töihin. Muut tulivat laskuun vasta kun olin itse Oulussa saunomassa, tämä olisi ollut oikeasti se kesän päivä, jolloin ois voinut lentää sen poskettoman pitkän matkalennon.
Ennen nukkumaan menoa katsoin tietysti OLC:stä miten muualla Suomessa on lennetty. Keliä tosiaan oli ollut Sodankylästä Räyskälään asti, ihan posketon päivä. Minun lentoni oli “vain” 332 km (tehtävä 30 0km), keskinopeus 88,1 km/h, olc Speed/leagueen nopeus 89 km/h.
Kerhon uudella Discus CS koneella lennettiin 15.8. illalla ensimmäiset lennot. Puheenjohtaja Mikko Kiuttu lensi ensimmäisenä ja toisena lensi lennonopettaja Ville Runtti.
Ville kertoo lennosta:
15. Elokuuta pääsin lentämään ensimmäisen lennon kerhoon juuri saapuneella Discus CS:llä. Aiemmin päivällä lensin 5 laskuharjoitusta kerhon Höyry 6:lla, kylläpä se tuntui taas erilaiselta tuoda laskuun kuin Pegase tai kerhon DG-500 trainer -koulukone.
Aikaisempaa kokemusta purjelentokoneista minulla on eniten kerhon DG-500 trainerista, Pegasesta ja DG-300:sta. Schempp-Hirth:n koneista minulla on aiemmin tyypit kaksipaikkaisista Januksesta ja DuoDiscucsesta. Molemmat Schempp-Hirth:n kaksipaikkaiset ovat mielestäni mukavampia lentää, kuin 3 edellä mainittua konetta, joten odotukset yksi paikkaiseen Discus CS:ään olivat suuret.
Illalla klo 20:40 aikaan, keliä ei enää ollut, todella lievä kentän suuntainen vastatuuli, keli oli juuri sellainen, mikä pitää olla peruskurssin ensimmäisellä yksinlennolla. Pääsin Puheenjohtajan Kiutun Mikon jälkeen toisena lentämään. Kysyin Mikolta missä kohdassa hänen massalla oli trimmi lentoonlähdössä/hinauksessa, Mikko vastasi, noin ⅓ osaa edestä. Polkimet olivat aika takana, jottei jalat osu mittaritauluun, ajattelin ettei tässä varmaan tarvi paljoa käyttää jaloilla voimaa, joten tämä on varmasti hyvä.
Kabiini kiinni, peukalolla merkki, lautturi alkoi kiristää köyttä, pidin pyöräjärrulla konetta paikallaan, jottei köysi pääse löysäämään. Lautturi teki lentoonlähtöilmoituksen, rallissa tehot nousi, Discus liikahti, päästin samalla pyöräjarrun irti, lähdettiin siis saman tien hyvään vauhtiin. Lentoonlähdössä kone tuntui jo uskomattoman helpolta ohjata. Myös minun massalla kannus nousi ilmaan ja pääpyörä pysyi kiitotiessä kiinni (toisin kuin DG-300:n, joka minun massalla nousee kahdelta pisteeltä ilmaan :)) nopeus kasvoi 90-100km/h, nostin koneen sievästi ilmaan, vau tämähän on kevyempi ohjata kuin Höyry 6:n (jossa kerhon koneista tarvitaan kevyimmät ohjainvoimat), turhaan stressasin trimmiä, helppohan tämä on pitää hinauskoneen perässä, vaikka trimmi ei sattuisi ihan kohdalle näin ensimmäisellä lennolla.
Koneella oli uskomattoman helppo seurata hinauskonetta, voimaa tosiaan tarvi huomattavasti vähemmän kuin DG-500 trainerilla, jopa vähemmän kuin Höyryllä. Kone oli myös hinauksessa todella hiljainen. Irroitus 600 metrissä, pyörä sisään, kone hiljeni entisestään.
Aluksi lensin lovia kaartoja ja suoraan mittarinopeudella 100km/h, korkeus ei juurikaan tippunut, vaikkei keliä ollut. Korkeusmittari näytti edelleen noin 600m. Tarkistin ilmatilan alta, kokeilin osasakkausnopeuden ja sakkauksen, hyvä käyttäytyypä kiltisti. Minun massalla voi siis lentää noin 65km/h 🙂 kokeilin nopeuksia kaarrossa, nekin vaikutti hyvältä, kuivalla koneella voin siis kaartaa jopa 70-75km/h. Sen jälkeen kokeilin nopeuksia, eipä tarvinnut paljoakaan työntää, niin sain normaalin liukunopeuden 150km/h, jota tulen käyttämään matkalennoilla. Ihmettelin ohjainvoimia, sauvaa tarvitsee tosiaan käyttää samanlaisella voimalla kuin lyijykynällä piirtäisin paperille! Ohjain geometria oli huippu. Tosiaan kun ajattelee lähteen kaartamaan, ollaan jo kaarrossa. Kokeilin vielä nopeuksia 200km/h ja 250km/h tässä ei tosiaan näytä nokka vielä samalla tavalla alas, kuin koneissa millä olen aiemmin enimmäkseen lentänyt. 250km/h vedin sauvasta sievästi, hidastin 100km/h. Korkeutta sain 150 metriä lisää, tämähän tuntuu hyvältä.
Seuraavaksi laskuun, kokeilin ensin miltä lentojarru tuntuu ja testasin onko koneessa telinevaroitinta. Jarrut tuntuvat hyvältä, vaikuttavat tosi tasaisesti, ei minkäänlaista “pykälää”, ja jarrut ovat tosi tehokkaat, koneen saa tarvittaessa nopeasti alas. Telinevaroitinta ei ole, hmm.. ehkä se on hyvä ensi talvena laittaa. Noh myötätuuleen, teline ulos, lakskukierrosilmoitus, trimmasin nopeuden 100km/h. Mittarissa keltainen kolmio on 115km/h kohdalla, mutta tarkistin ennen starttia lentokäsikirjasta, se on maksimimassalle, siis tankatulle koneelle, minun massalla keltainen kolmio on oikeasti 95km/h.
Lasku sujui kuin DG-500:lla, DG-300:lla tai Pegasella, jarrujen käyttö tosin tuntui jopa hiukan helpommilta, koska jarrujen lisääminen/pienentäminen muuttaa liukukulmaa jyrkemmäksi/loivemmaksi tasaisesti, eikä nopeus muutu.
Tuntuipa oikeasti hyvältä koneelta, hiljainen, todella kevyt ohjattava (kevyempi kuin Höyry!), eikä mitään muutakaan vikaa! Todellakin vielä mukavampi lentää kuin Janus tai DuoDiscus! En malta odottaa, että pääsen vesien kanssa pidemmälle matkalennolle. Lautturilta kuulin, että kone oli yhtä kevyt hinattava kuin kerhon Höyry 6:n, jolla juuri aiemmin lensin 5 laskuharjoitusta 😀
Ei muuta kuin lentämään siitä! DG-500 trainerin jälkeen Discus CS:ään siirtyessä ei tule mitään suurta yllättävää vastaan kuin että koneella on mukavampi lentää 🙂
